facebook tracking

Uratarina - Timo Takkinen

Skrollaa alas ja lue, mitä Department Manager tekee Pinjalla!

Esimiehellä oltava pelisilmää ja pitkäjänteisyyttä

Olen ollut toimistopäällikkönä Pinjan Mikkelin toimistolla sen perustamisesta saakka. Työhöni kuuluvat toimiston hallinnolliset asiat, mutta hoidan myös esimerkiksi teollisuuslaitosten rakennesuunnitteluun liittyviä projekteja. Samaan aikaan on monta rautaa tulessa.

Työmme on niin monimuotoista, että pitää malttaa opetella viisi, kuusi vuotta ennen kuin osaa itse vetää suunnitteluprojekteja. Nyt meillä on onneksi kasvamassa hyviä tekijöitä projektinhallintaan, ja uskon pääseväni pian keskittymään enemmän henkilöstö- ja myyntitehtäviin.

Yritän opettaa uusille kavereille vähän kuin huomaamatta niitä asioita, mitä olen itse oppinut suunnittelusta. Miten saadaan suunnitelmat ja käytäntö kohtaamaan. Opettamisessa tarvitaan pitkäjänteisyyttä. On monia eri tyylejä tehdä asioita ja ihmiset ovat erilaisia.

Parasta työpaikassani on: kun näkee projektin onnistuvan ja nuorten kehittyvän työssään.

Urapolkuni

Tähän mennessä tapahtunutta

2001
Suunnittelijaksi rakenneosastolle

Olin juuri valmistumassa Mikkelin ammattikorkeakoulusta kone- ja materiaalitekniikan linjalta, kun luokkakaverini ja nykyinen kollegani Jimi Pulkka vinkkasi työpaikasta. Seuraavat viisi vuotta olin Kouvolassa CTS Engineerin rakenneosastolla suunnittelijan hommissa. Työkavereina oli kokeneita suunnittelijoita, ja opin heiltä valtavasti.

2006
Suunnittelijaksi omaan toimistoon

Kerttulan Kimmo, Pulkan Jimi ja minä olimme jonkin aikaa kypsytelleet ajatusta omasta suunnittelutoimistosta, ja nyt perustimme Descalin (nykyinen Pinja) Kouvolaan. Toimin suunnittelijana, mutta varsinaista titteliä minulla ei ollut. Saimme pian lisää suunnittelijoita kysynnän kasvaessa.

2007
Sellutehtaan työmaavalvojana Chilessä

Chilen Santa Fehen rakennettiin sellutehdasta, ja sain siitä kokemuksesta aika hyvät eväät suunnittelun ja asennuksen maailmaan. Olin työmaavalvojana lopulta 4,5 kuukautta. Aamulla katsottiin että työntekijät saapuvat ja turvallisuus on kunnossa. Seurattiin edistymää ja sitä että raportit täsmäävät. Työkulttuuri oli vähän erilaista, joten se oli opettavaista aikaa.

2007
Toimistopäälliköksi Mikkeliin

Olin jonkin aikaa Mikkelissä etätöissä ennen kuin ehdotin, että haluaisin muuttaa Mikkeliin ja perustaa sinne toimiston. Toimistopäällikkönä vastuullani oli arjen pyörittäminen ja juoksevat asiat, kuten ohjelmistojen ja kalusteiden hankkiminen.

2013
Lisää työkavereita fuusion myötä

Kasvatimme 2013 yritysfuusiolla laitos- ja prosessisuunnittelun osaamistamme. Omalla vastuullani olivat rakenneprojektit, joissa toimin projektipäällikkönä, eikä toimenkuvani juurikaan muuttunut fuusion jälkeen.

2018
Yhä monipuolisempaa osaamista työpaikalle

Suunnittelutoimisto laajeni jälleen fuusion myötä. Saimme lisää osaamista ja pääsimme tekemään muutamia isoja projekteja kokonaistoimituksina, jotka sisältävät niin laitos-, automaatio- kuin sähkösuunnittelunkin. Omalla vastuullani on edelleen toimia toimistopäällikkönä ja rakennepuolen projektipäällikkönä. On mukavaa saada monipuolista osaamista ympärille. 

Yritän opettaa uusille kavereille vähän kuin huomaamatta niitä asioita, mitä olen itse oppinut suunnittelusta.

Tutustu avoimiin työpaikkoihimme
Tutustu pinjalaisten uratarinoihin
Teamtailor

Urasivu Teamtailorilta